Jotta talous saadaan kasvuun, ihmiset pitää saada töihin. On selvää, että tarvitsemme monille aloille työperäistä maahanmuuttoa, sillä emme pysty riittävällä aikataululla kouluttamaan esimerkiksi riittävästi hoitajia vanhenevan väestön tarpeisiin. On kuitenkin tärkeää keskittyä myös siihen työvoimaan, joka on tällä hetkellä vailla työtä ja työpaikkoihin, jotka eivät tekijöitään kohtaa.
Esimerkiksi Keski-Suomessa on tällä hetkellä 1340 avoinna olevaa työpaikkaa Työmarkkinatori-sivun mukaan (Te-palveluiden sivu). Tuon lisäksi työpaikkoja on useilla muillakin työnhakusivustoilla, ja on myös paljon piilotyöpaikkoja ja osa työpaikoista täytetään avoimien hakemusten perusteella tai rekrytointia tapahtuu mm. sosiaalisen median ja erilaisten verkostojen kautta.
Ongelma on se, että vaikka useita erilaisia työpaikkoja on tarjolla, työn vastaanottaminen ei ole aina kannattavaa. Olisi tärkeää, että minkä tahansa työn, oli kyse kokoaikatyöstä, osa-aikatyöstä, freelancer-työstä, keikkatyöstä jne., tekeminen olisi aina kannattavampi vaihtoehto kuin kotona tukien varassa oleminen. Yhteiskuntamme pitää olla sellainen, jossa kaikenlaiseen aktiivisuuteen kannustetaan ja jossa vallitsee tekemisen meininki, ja jossa jokainen saa ja uskaltaa hyödyntää omaa luovuuttaan.
Valitettavasti kohtaan omassa työssäni työllisyydenhoidon parissa paljon sitä, että pidempään työttömänä ollut henkilö ei jostain syystä hae sellaisiinkaan töihin, joihin hänen olisi realistista päästä ja jotka voisivat auttaa pääsemään takaisin työelämään kiinni. Monella on tarkka visio siitä, että haluaa työllistyä juuri tietylle omalle alalle, mutta työttömyyden pitkittyessä olisi kannattavaa kokeilla avoimesti erilaisia töitä, vaikka ne eivät omaa alaa vastaisikaan. Moniin työpaikkoihin ei tarvita mitään tiettyä koulutusta tai juurikaan aiempaa kokemusta. Askel ei niin mieleisestä työstä seuraavaan työpaikkaan on huomattavan kevyt verrattuna pitkästä työttömyydestä työelämään.
Sanonta menee niin, että se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Sosiaaliturvamme on sen verran korkealla tasolla, että esimeriksi työttömyysetuus (ja muut tuet siihen päälle laskettuna) ei kannusta vähääkään epämieluisempiin töihin ja työnhakijoilta löytyy vaikka minkälaisia selityksiä sille, miksi ei voi hakea töihin, jotka ylittävät suhteellisen kapean mukavuusalueen. Oikeaa syytä ei usein sanota ääneen, vaikka sen voisi sanoa yksinkertaisesti yhdellä sanalla: raha. Se raha, jota saa mukavasti tekemättä juuri mitään.
On myös ongelmallista, että työttömyyden pitkittyessä moni jää yhteiskunnan tukiverkon huomaan liiankin tiiviisti, ja moni saattaa kadottaa oman työntekijäidentiteettinsä ja uskon omiin kykyihin ja osaamiseen. Olen keskustellut työnhausta pitkään työttömänä olleiden korkeakoulutettujen, fiksujen ihmisten kanssa, ja on ikävää huomata, miten passivoiva tukijärjestelmämme on aivan liian hyvä kätkemään taitavien ja osaavien ihmisten potentiaalin ja uskon itseensä. Onneksi pitkänkin työttömyyden jälkeen on aina vaihtoehtoja erilaisista työllistymistä edistävistä palveluista aina varsinaiseen työelämään, mutta yhteiskuntamme pitäisi ottaa aktiivinen rooli työllisyyden edistämisessä ja tukea jokaisen uskoa omiin kykyihinsä kannustavalla sosiaaliturvalla. Työn hakemisen pitäisi aina olla motivoivaa ja työn tekemisen ja vastaanottamisen kannattavaa.