On hyvä, että kulttuuri on noussut myös vaalitenteissä esille ja kokoomus on tuonut ilmi oman kantansa siihen, että kulttuuri ei ole luksuspalvelu. Kulttuurin monipuolinen kenttä eri taiteenlajeineen kuuluu jokaiselle ja kulttuuri on monelle myös elinkeino. Kulttuuriala työllistää paljon ihmisiä ja kulttuurialalla on paljon kasvupotentiaalia tulevaisuudessa. Taide- ja kulttuurialan osuus BKT:sta on Suomessa tällä hetkellä noin 3,1 %, kun keskiarvo Euroopan maissa on 4,4 %. Alalla on siis kansainvälisen vertailun perusteella vielä reilusti kasvuvaraa Suomessa.
Jos poistaisimme kulttuurin merkityksen kansakuntamme rakentamisesta ja historian vaiheista, iso osa suomalaisuutta häviäisi kuin tuhka tuuleen. Kulttuurihistoriamme on arvokas voimavara, jota on vaalittava myös tulevaisuudessa.
Kulttuuri on paljon muuta kuin luksusta. Mutta kun tarkemmin pohdin sanaa luksus – mitä se oikeastaan tarkoittaa? Sanalla luksus on usein negatiivinen kaiku ja luksus nähdään turhana ylellisyytenä, liian hienona ja mahtailevana varakkaiden etuoikeutena.
Entä jos luksus olisikin tässä yhteydessä jotain ainutlaatuista, erityistä, luovaa ja kiinnostavaa. Arjen luksusta, johon ei tarvita paksua lompakkoa, mutta joka herättää tunteita, vaikuttaa hyvinvointiin ja saa luovuuden liikkeelle. Luksusta, joka yhdistää ihmisiä ja vie arjen keskeltä toiseen maailmaan. Luksusta, joka saa hymyn huulille ja kylmät väreet kulkemaan ympäri kehoa. Luksusta, joka avaa uusia näkökulmia, opettaa ja auttaa ajattelemaan.
Haluaapa tuota kaikkea kutsua millä termillä tahansa, on tärkeää kannustaa ihmisiä kuluttamaan kulttuuria ja nauttimaan elämyksistä. Kasvatetaan ihmisten ostovoimaa, jotta jokaisella on mahdollisuus värittää arkeaan luovien alojen palveluilla ja vaikka ripauksella luovaa luksusta. Korona-ajan jälkeisten kulttuurialan haasteiden ratkominen ei saa jäädä vain puheiden tasolle.
Tulevaisuudessa on myös kiinnitettävä enemmän huomiota luovien alojen erilaisiin työsuhteisiin ja työttömyysturvan pitää olla tasapuolisesti myös kulttuurialan työntekijöiden saatavilla. Lainsäädännön pitää tunnistaa erilaiset työnteon muodot entistä paremmin. Kulttuurialan työtön työnhakija ei saa kokea olevansa hankala asiakas asioidessaan te-toimiston tai kunnan työllisyyspalveluiden kanssa.